Hakulan Puun asiakkuus kasvoi avunpyynnöstä vuosikymmenten mittaiseksi ystävyydeksi Meisenetin kanssa.
– Se oli kieltämättä melkoinen katastrofi, kaikki oli levällään. Veroilmoitukset tekemättä, alvit laskematta ja kuitit sekaisin.
Näin Hakulan Puun nykyinen talouspäällikkö Minna Kauppi kuvailee rakennustarvikkeiden myyntiin erikoistuneen yrityksen kirjanpitoa vuosituhannen vaihteessa.
Elettiin aikaa, jolloin kaikki vielä tehtiin käsin. Tuoreen yrityksen toiminta kasvoi nopeasti, ja kun ainoa kirjanpitäjä sairastui, yritys oli pulassa.
– Kiitos sille, joka suositteli meille Meisenetiä! Vaikka Tampereelta Lietoon onkin matkaa, tultiin meitä auttamaan kädestä pitäen. Sen jälkeen kirjanpitomme onkin ollut ihan esimerkillisessä ojennuksessa, Minna hymyilee.
Ensimmäisinä Suomessa – sähköinen järjestelmä auttaa auttamaan rakentajia
Hakulan Puu palvelee rakentajia remontoijasta rakennusteollisuuteen. Vuonna -94 perustetusta kolmen kaveruksen puutavaratoimittajasta on kasvanut rakennustarvikkeiden ja -palvelujen asiantuntijayritys, jolle asiakaspalvelu on sydämen asia.
– Talon rakentaminen on iso henkinen prosessi, ja asiakkaan pitää voida luottaa, että hänellä on kumppani mukana sen alusta loppuun. Ehkä tästäkin syystä yhteistyö Meisenetin kanssa on sujunut niin hyvin – uskomme samoihin asioihin, Minna sanoo.
Hakulan Puulla on laaja valikoima palveluja ja rakennustuotteita, ja se tarkoittaa myös paljon kuitteja.
– Sähköinen kirjanpito on ollut ratkaisevassa roolissa koko taloushallinnossamme. Se säästää meiltä ihan valtavasti aikaa ja vaivaa, ja voimme auttaa asiakkaitakin paremmin. Meisenetin ansiosta olimme alallamme ensimmäisiä, jotka ottivat sähköisen kirjanpidon käyttöön.
Kirjanpidon oma yhteyshenkilö on kuin ystävä, jolle voi soittaa
Minna aloitti Hakulan Puun talouspäällikkönä vuonna 2000. Vastuualue on laaja ja työtä riittää.
– Rakennusalalla tilanteet elävät, ja siksikin osaava kirjanpidon kumppani on valtavan tärkeä. Meisenetin avulla olemme ajan tasalla koko ajan.
Minna kuvailee koko henkilökuntaa ystävälliseksi, mutta erityisen lämpimän kiitoksen saa oma yhteyshenkilö Marjo.
– Vaikka miten vaikeita tai hassuja kysyn, aina saan asiantuntevan vastauksen. Koskaan ei olla jääty yksin.
”Verotarkastus meni heittämällä läpi!”
Hakulan Puun ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa verotarkastus hoitui muutamassa päivässä, koska aineisto oli valmiiksi niin hyvässä järjestyksessä.
Minna kertoo, että myös asiakkaat kyselevät heiltä usein kadottamiaan kuitteja.
– Olisi ihan hirveä homma etsiä niitä ilman toimivaa järjestelmää.
Minnan mukaan kumppanuus Meisenetin kanssa on parantanut yrityksen arjen lisäksi myös talouspäällikön omaa työelämää.
– Oikean tilitoimistokumppanin kanssa olen voinut työskennellä arvojeni mukaan. Siihen maailmanaikaan, kun etätyö-termiäkään ei tainnut olla vielä olemassa, pystyin kasvattamaan lapset ja tekemään töitä kotoa käsin. Siitä olen ihan valtavan kiitollinen.
Minna sanoo, että ei keksi ainuttakaan syytä, miksi edes harkitsisi tilitoimiston vaihtamista.
- Kaikenmaailman tarjouksia ja yhteydenottoja meille kyllä tulee eri tilitoimistoilta. Joka kerta olen sanonut, että ei kiitos!
Tutustu Hakulan Puuhun: www.hakulanpuu.fi