Noora innostuu nopeasta ongelmanratkaisusta

Taloushallinnon assistenttimme Noora Karislahti on ripeä ja asiakaspalveluhenkinen huipputekijä.

Noora on ollut meillä töissä vakituisena kaksi vuotta. Aiemmin Noora on työskennellyt myyntialalla.

Nykyisessä työssä yhdistyy sopivasti yksin tekeminen ja asiakkaiden ja kollegoiden kanssa yhteistyössä työskentely. Parasta tässä työssä on se, että joka päivä tulee jotain uutta. Tämä ei ole mitään liukuhihnatyötä, Noora pohtii.

Noora arvostaa työyhteisössämme ennen kaikkea sitä, että jokainen saa olla sellainen kuin on.

Täällä voi kysyä keneltä tahansa mitä vain, eikä siitä tule tyhmä olo. Töihin on todella kiva tulla joka päivä. Se on tärkeää, koska vietämme töissä kuitenkin suuren osan ajastamme.

Savonlinnasta Tampereen seudulle aikanaan muuttanut Noora on jo oppinut, että Pirkanmaalla ei olla ihan yhtä puheliaita kuin Savossa. Tosin juttua riittää – varsinkin jääkiekosta.

Keskustelemme kahvitunneilla liigakierroksista vilkkaasti, mutta hyvässä hengessä, kahden Lempäälän kisassa kiekkoilevan ja liigassa Ilvestä kannattavan pojan äiti nauraa.

Nooran tapaat työn merkeissä todennäköisesti silloin, kun kaipaat taloushallinnon päivittäisiä juoksevia asioita. Noora innostuu työssään varsinkin silloin, kun pystyy auttamaan asiakkaita ongelmien ratkomisessa.

Siitä tulee hyvä mieli, kun pystyn auttamaan asiakasta nopeasti.

Haluatko Nooran työkaveriksi?
Tutustu meihin työnantajana ja ota yhteyttä