Palvelupäällikkömme Maija Engbäck on henkilö, joka pitää huolen tiimimme kokonaishyvinvoinnista ja organisoinnista. Hän on myös yleensä ensimmäisiä ihmisiä, joita uudet asiakkaamme kohtaavat – hän on nimittäin usein mukana starttipalavereissa yhdessä kirjanpitäjiemme kanssa.
Maija on ollut Meisenetillä töissä vuodesta 2005. Työ ja yhteisö ovat niin mukavia, että muita hommia ei ole tarvinnut katsella.
Meillä on useita ihmisiä, jotka ovat olleet pitkään töissä ja olemme hitsautuneet hyvin yhteen. Toisaalta uudet ihmiset ovat päässeet porukkaamme myös hyvin sisälle. Eli olemme saaneet yhteisöömme sopivia tyyppejä, Maija sanoo.
Maija pitää Meisenetin työyhteisön vahvuutena ennen kaikkea kovaa halua kehittyä ja miettiä asioita nimenomaan asiakkaan kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.
Meillä on kova into mennä eteenpäin. Meillä on myös sopivalla tavalla hersyvää huumoria keskenämme. Se tuo hyvän fiiliksen tekemiseen.
Työtovereiden mielestä Maija on avoin ja auttavainen esihenkilö – joka osaa olla tarvittaessa myös oikealla tavalla jämäkkä.
Maija innostuu eniten siitä, että työyhteisöstä ja asiakkailta tulee palautetta onnistumisista.
Sain juuri asiakkaaltamme palautetta, että hoiditte tilikauden jatkamisen niin nopeasti että hän ei ollut ehtinyt kunnolla edes istahtaa alas. Aika monet ovat valitettavasti tottuneet, että asiat saattavat jäädä roikkumaan tilitoimiston kanssa. Meillä näin ei käy.
Maija toivoo, että jokainen yrittäjä kävisi yrityksensä talousasioita säännöllisesti läpi tilitoimistonsa kanssa.
Olemme saaneet paljon hyvää palautetta näin tilinpäätöksen aikaan siitä, että käymme luvut ja syyt niiden takana läpi jo ennen tilinpäätöksen tekoa suunnittelupalaverissa. Me haluamme nimenomaan kannustaa yrityksiä siihen, että taloushallinnon ei tarvitse olla vain lakisääteistä ulkoista laskentaa.