Haussa nyt:

Taloushallinnon asiantuntija

Kokenut taloushallinnon asiantuntija - liity joukkoomme!

Etsimme Tampereelle kokenutta taloushallinnon asiantuntijaa moderniin tilitoimistoomme, jossa pääset yhdistämään pääkirjanpidon asiakasvastuun ja kehittymisen kohti asiakkaan liiketoiminnan kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä.

Taloushallinnon asiantuntijana vastaat asiakkaidesi pääkirjanpidosta, tilinpäätöksistä sekä asiakaskokonaisuuksien hallinnasta. Asiakaskuntasi koostuu laajasti eri toimialojen pk-yrityksistä, pääasiassa osakeyhtiöistä. Työskentely tapahtuu usein tiimimallissa, jossa vastaat pääkirjanpidosta ja kokonaisuudesta, ja kollegasi tukevat sinua juoksevan taloushallinnon ja kirjanpidon tehtävissä.

Rooliisi kuuluu myös palkanlaskentaa, jota teet sovitusti muutamalle pienemmälle asiakasorganisaatiolle. Lisäksi osallistut asiakastapaamisiin, kuten tilinpäätöksen suunnittelupalavereihin, joissa käydään läpi yritysten taloudellista tilannetta ja tuetaan päätöksenteossa. Aiempi kokemus vastaavista palavereista ei ole välttämätöntä, mutta kiinnostus ja valmius kehittyä tähän suuntaan ovat tehtävässä tärkeitä.

Millaista osaajaa etsimme?

Etsimme asiantuntijaa, jolla on vahva kirjanpidon ja tilinpäätösten osaaminen. Sinulla on myös kokemusta palkanlaskennasta, vähintään pienille organisaatioille. Työskentelet itsenäisesti ja otat vastuun omista asiakkuuksistasi, ja toimit luontevasti asiakasrajapinnassa. Haluat kehittyä roolissa eteenpäin ja sinua motivoi kirjanpidon ohessa oppia controller-tyylisestä työstä asiakasrajapinnassa.

Sinulta odotamme:

  • 4+ vuoden työkokemusta tilitoimistoympäristöstä
  • Soveltuvaa koulutusta (esim. merkonomi tai tradenomi)
  • Kykyä hoitaa kirjanpito ja tilinpäätökset itsenäisesti alusta loppuun
  • Kokemusta palkanlaskennasta ja verotuksesta
  • Kokemusta Netvisorista ja Fennoasta, tai vastaavista järjestelmistä
  • Hyvää suomen kielen taitoa sekä hyviä vuorovaikutustaitoja

Lisäksi eduksi katsomme:

  • Kokemuksen konsernitilinpäätöksistä
  • Sisäisen laskennan osaamisen
  • KLT- ja/tai PHT-tutkinnot
  • Netbaron-ohjelmiston tuntemuksen

Hae nyt - ja viimeistään 6.4.2026 mennessä aTalentin hakujärjestelmän kautta

Kiinnostuitko? Lähetä CV:si ja motivaatiokirjeesi PDF-muodossa suomen kielellä viimeistään maanantaina 06.04.2026 aTalentin hakujärjestelmän kautta .

Emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse, vaan käsittelemme ainoastaan hakujärjestelmän kautta saapuneet hakemukset. Haluamme varmistaa, että kaikki hakijat voivat osallistua prosessiin tasavertaisesti ja huomioimme tarvittaessa yksilölliset esteettömyystarpeet.

Tehtävää ja hakuprosessia koskeviin kysymyksiin vastaa aTalentin Senior Recruitment Consultant Kati Hautakoski (kati.hautakoski(at)atalent.fi, +358 50 552 0419). Jos en heti pääse vastaamaan puhelimeen, jätäthän tekstiviestin, niin soitan sinulle takaisin.

Arki
Tällaista meillä on työskennellä

Joustamme

  • Työaika on joustava ja joustaa tarvittaessa vaikka keskellä päivää.
  • Etätyömahdollisuus. Saat itse valita, missä työtä teet: toimistolla, kotona vai molemmissa.
  • Pyrimme yhteensovittamaan työnteon ja perhe-elämän joustavasti. Olemme perheystävällinen työpaikka.

Opimme ja kehitymme

  • Kattava ja suunnitelmallinen perehdytys.
  • Oppimista ja kehittymistä tukeva kulttuuri.
  • Mahdollistamme etenemisen uralla ja luomme jokaiselle henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman.
  • Varaamme työaikaa kouluttautumiseen.

Työskentelemme yhdessä

  • Tiimi ja esihenkilö on aina tukenasi. Meillä uskallat pyytää apua.
  • Johto on lähellä ja kiinnostunut sinusta.
  • Meillä pääset aidosti vaikuttamaan ja kehittämään.

Hyvinvointi
Näin huolehdimme sinusta

Työajalla

  • Modernit ja viihtyisät toimistotilat Tampereen Nekalassa.
  • Ergonomiset ja yksilölliset työvälineet.
  • Kivat työkaverit, avoin ilmapiiri ja loistava yhteishenki.
  • Huolehdimme aivoergonomiastasi; keskeytyksiä ja kiireen tunnetta vähentävä toimintatapa ja työkalut työnhallintaan.
  • Seuraamme säännöllisesti työkuormaasi.
  • Saat lomailla ilman, että palatessa odottaa kasaantuneet työt.

Työajan ulkopuolella

  • Pidämme hauskaa yhdessä mm. pikkujoulujen ja kesäjuhlien merkeissä
  • Keksimme yhteistä tekemistä myös vapaa-ajalla, esim. mökkeilyä, metsäretkiä, sulkapalloilua, pulkkamäkeä, lautapeli-iltoja…
  • Ymmärrämme, että sinulla on myös muuta elämää kuin työ ja kannustamme käyttämään vapaa-aikasi omaan hyvinvointiisi ja palautumiseen

Palkitseminen
Näin korvaamme tekemäsi työn

meisenet-kuvituskuvat-22
  • Maksamme kaikissa tehtävissämme aina jo lähtökohtaisesti parempaa palkkaa kuin TES velvoittaa. Tämän lisäksi palkkaasi voi vaikuttaa korottavasti henkilökohtainen osaamisesi, motivaatiosi ja suoriutumisesi.
  • Palkka tehtävässä on alustavasti 3000–3500 €/kk. Mikäli sinulla on erityisen vahvaa kokemusta tai tehtävään hyvin soveltuvaa lisäosaamista, palkkataso on neuvoteltavissa kokemuksesi perusteella.
  • Maksamme sinulle sairaskuluvakuutuksen ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
  • Saat liikunta-, kulttuuri- ja hierontaedut käyttöösi (800 eur/vuosi)

Meisenet – enemmän kuin tilitoimisto

Meisenet Talouspalvelut Oy on tamperelainen Taloushallintoliiton auktorisoima ja täysin sähköisesti toimiva tilitoimisto, jolla on pitkät perinteet alan edelläkävijänä. Huolehdimme asiakkaistamme henkilökohtaisesti, ja oikeiden tunnuslukujen tuottamisen lisäksi autamme aktiivisesti yrityksiä ymmärtämään ja parantamaan niitä.

Heräämme töihin ollaksemme joka päivä paras talouskumppani eteenpäin katsoville yrityksille. Meille on kunnia-asia olla asiakkaidemme tavoitettavissa, auttaa visaisimpienkin kysymysten ratkaisemisessa ja haastaa hyödyntämään ja parantamaan talouden tunnuslukuja.

Taloushallinnon asiantuntijana olet arvostettu osa toimivaa tiimiämme. Autamme yhdessä yrityksiä kasvamaan ja kehittymään.