Toisinaan tulee kaveriporukoissa, sukujuhlissa, luokkakokouksissa ja ties vaikka missä kissanristiäisissä ajauduttua vertailemaan läsnäolijoiden erilaisia ammatteja. Jotkut nimikkeet (sandwich artist, assistant managing director, huolitsija, jälkikäsittelijä jne.) tarvitsevat laajemman selityksen ennen kuin kuulija saa kiinni varsinaisesta toimenkuvasta. Toiset taas (sairaanhoitaja, taksikuski, kirjanpitäjä, jne.) ovat aika selvää pässinlihaa heti ensi kuulemalta.
Yleensä myös mietitään, että mitenköhän sitä itse pärjäisi noiden muiden hommissa. Raksalle on turha mennä peukalo keskellä kämmentä, asfalttitöissä lähtisi näillä helteillä todennäköisesti henki jo ensimmäisenä päivänä, taidemaalariksi ei viisivuotiaan tasolle jämähtäneillä tikku-ukkopiirustuksilla olisi mitään asiaa – ja niin edelleen. Oman ammattini kohdalla ylivoimaisesti yleisin kommentti on: ”Ai sä oot kirjanpitäjä. En kyllä pystyis, varmaan kuolisin tylsyyteen.” Niinpä, eihän tämä omallakaan kohdalla mikään lapsuuden unelma-ammatti ollut. Rehellisyyden nimissä oikeastaan pelkkä opiskelujen B-suunnitelmasta seurannut vahinkoajautuminen alalle. Mutta täällä sitä vielä ollaan, lähes 15 vuoden jälkeenkin.
Tässä olisi nyt varmaan oiva tilaisuus hehkuttaa kirjanpitäjän työn eri puolia, työtehtävien kehittymistä ja monipuolistumista digiajassa, upeita työnantajia, maailman parhaita työkavereita, loistavia asiakkaita ja jos vaikka mitä muuta. Asioita, jotka tekevät työstä mielekkään meille päivästä toiseen toimistokopeissamme papereidemme (tai nykyään oikeastaan tiedostojemme) parissa puurtaville hiirenharmaille kynäniskoille. Sen sijaan päätin kuitenkin kaivella muistilokeroistani urani aikana vastaan tulleita hieman erikoisempia tilanteita ja tapahtumia, joiden valossa kirjanpitäjän työ ei ehkä näyttäydykään niin puuduttavan tylsänä konttorirotanloukussa kärvistelemisenä kuin moni asiaan vihkiytymätön saattaa luulla.
Eräs nyt jo entinen asiakkaamme oli saanut vartiointiliikkeeltä laskun yöllisestä hälytyksestä ja vartijan ylimääräisestä käynnistä yrityksen toimitiloissa. Laskusta kävi ilmi, että yrityksen tiloissa pidettyjen juhlien seurauksena yksi juhlijoista oli sammunut siivouskomeroon. Hän oli sieltä herätessään ja ulos kömpiessään laukaissut hälytykset. Mitä ilmeisimmin muut juhlijat eivät olleet häntä osanneet lähtiessään kaivata, vaan olivat poistuessaan laittaneet hälyttimet päälle. Vartija oli raporttinsa mukaan saatellut tämän epäonnen soturin ulos yrityksen toimitiloista ja tilannut hänelle taksin.
Toiselta, niin ikään entiseltä, asiakkaaltamme pyysimme vuokravakuustilin saldotodistusta tilinpäätökseen. Näin hän vastasi: ”Kävinkin yrittämässä talvella sen lopettamista, mutta homma ei kuulemma onnistu. Kämpän omistaja on kuollut. Kun selitin kaverin kuolemasta pankin virkailijalle hän sanoi, että kyllä se omistaja nyt kuitenkin täytyy saada allekirjoittamaan tämä paperi. Lupasin olla meedion välityksellä yhteydessä, kun sopiva tilaisuus tulee. Joo, kyselen todistusta pankista.”
Mutta ei se ole helppoa muillakaan. Huhtikuun lopussa vuonna 2017 iski sen verran paha takatalvi, että turkulainen verotarkastaja joutui perumaan aloituspalaverin kanssani, koska yön aikana oli satanut lunta ja kaikissa heidän virka-autoissaan oli kuulemma jo kesärenkaat. Täällä Tampereen korkeudella oli kyseisenä päivänä kyllä ihan vesikeli, mutta ei vara toki venettä kaada.
Ehkä mieleenpainuvin tapahtuma on kuitenkin ollut nyt jo edesmenneen esiintyvän taiteilijan hieman tavallisuudesta poikkeava tiedustelu ja sen selvittely. Hän nimittäin halusi varmistaa, että voiko Virossa asennettujen pakaraimplanttien kulut sekä toimenpiteestä aiheutuneet matka-, majoitus- ja sairaalakulut kirjata kokonaisuudessaan kirjanpitoon, koska nehän ovat hänen esiintymistään varten otetut. Kuulemma kollegan kirjanpitäjä oli jo antanut asialle siunauksensa ja yhdessä olisivat menossa asiaa hoitamaan. Valitettavasti verovirkailija – hetken ensin neuvontapalvelun puhelimeen yskähdeltyään – ei ollut yhtä myötämielinen asian suhteen, kun vielä varmuuden vuoksi sitäkin kautta asiaa tiedustelin. Vaikka asiakkaani olisi pyhästi luvannut aina esiintymislavalta poistuessaan verhoilla parannellun takapuolensa huolellisesti yksityiskäytön mahdollisuuden välttämiseksi, ei virkailija heltynyt antamaan siunaustaan asian käsittelemiselle yrityksen kuluna miltään osin.
Näihin kuviin ja tunnelmiin, kaikkea muuta kuin tylsää kesän jatkoa kaikille!
Jarmo Hankela
Controller
Meisenet Oy