Mitä kuitteja voit laittaa kirjanpitoon? 

Yrityksen kirjanpitoon ei todellakaan voi laittaa kaikkea, mitä mieleen juolahtaa. Pahimmillaan leväperäinen kirjanpito johtaa ikäviin veroseuraamuksiin. Nämä karikot on kuitenkin helppo ohittaa. 

Ennen vanhaan parhaat kirjanpitovinkit haettiin joka viikonloppu Esson baarista, missä sai kuulla minkälainen vedätys oli jo kenenkin verotuksesta ehtinyt menemään läpi kuin vettä vaan.  

Tähän yrityskulttuurin irvikuvaan pohjautunee eräskin tunnettu sketsihahmo, joka ”ryyppää aina firman piikkiin, mutta oksentaa omalla kustannuksella”. 

Kaikenlaista sitä on kieltämättä omallakin uralla tullut vastaan. Kirkkain silmin on selitetty, että kyllähän ”sen ja sen kulun” kirjaamisen kirjanpitoon on oltava hyväksyttävää, koska kollegakin teki niin, eikä verottaja puuttunut asiaan millään tavalla.  

Siinä on sitten pitänyt hetki vetää happea ja selittää, että verottajalla ei varsinaisesti ole resursseja tarkistaa jokaisen pienyrittäjän kirjanpidon jokaisen yksittäisen tositteen oikeellisuutta.  

Näin ollen kirjanpitoon voi toki periaatteessa laittaa ihan mitä vaan, mutta sitten kun se verotarkastus osuukin omalle kohdalle, niin käytäntö osoittautuu karulla tavalla aivan toisenlaiseksi. 

Myyjät kyllä osaavat myydä ja osa heistä kuvittelee ilmeisesti olevansa myös taloushallinnon ammattilaisia. Sen verran monesti on tullut vastaan kaksikäyttöautoja, jotka ”ihan varmasti kyllä autokauppiaan mukaan voi laittaa kirjanpitoon alveineen päivineen”, omaan kotiin tehtyjä sähkösopimuksia, jotka ”voi kyllä myyjän mielestä helposti laittaa firman kuluksi” ja kalliita muotivaatteita, jotka ”ainakin vaatekaupan kassan tietämyksen mukaan voi kirjata ihan tuosta vaan työvaatteina kirjanpitoon”.  

Ei muuten voi. 

Helppo nyrkkisääntö kulujen kirjaamiseen yrityksen piikkiin 

No mitä sinne kirjanpitoon sitten voi laittaa? Lähtökohtaisesti ihan mitä vaan, kunhan se aivan aikuisten oikeasti ja todellisuudessa liittyy yrityksen liiketoimintaan.  

Toki yrityksen oma toimiala rajaa teoriassa jonkin verran kirjausmahdollisuuksia, mutta hyvin dokumentoiduilla perusteluilla ja osaavan kirjanpitäjän avustuksella – sekä mahdollisilla ohjauspyynnöillä ja ennakkoratkaisuilla verottajalta – saadaan kyllä vähän erikoisempiakin hankintoja yrityksen kirjanpitoon kirjattua.  

Ja nimenomaan niin, että ne kestävät tarvittaessa vielä verotarkastajankin silmien alla päivänvaloa. 

Helpoimpana nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että mikäli hankintameno liittyy edes osittain yrittäjän (tai hänen perheensä) henkilökohtaiseen elämiseen – kotiin, harrastuksiin tai muihin vapaa-ajan aktiviteetteihin – niin sen kirjaamisella puhtaasti yrityksen kuluksi ollaan menossa metsään ja pahasti.  

Aina kannattaa kuitenkin kysyä. Yrityksen asioihin perehtynyt oma kirjanpitäjä osaa taatusti olla apuna sen pohtimisessa, mitä voidaan perustellusti kirjata yrityksen kuluksi ja minkä suhteen on olemassa veroriskinsä.  

Etukäteen neuvotteleminen saattaa säästää monelta turhalta ostokselta, joiden ”edullisuutta” on ehtinyt perustelemaan itselleen alv-vähennysten ja yrityksen kirjanpitoon kirjaamisen voimalla. 

Jarmo Hankela 

Taloushallinnon asiantuntija 

Meisenet Oy 

Haluatko taloushallintoa, jonka avulla sinun ei tarvitse arpoa kuittiesi kanssa? Tutustu palveluihimme täältä ja ota yhteyttä. Katsotaan, voisimmeko auttaa kulujen kirjaamisissa oikeisiin paikkoihin.